Sanoja Sinulle

Vuoropuhelua

Puhun Sinulle ajatuksissani, sinun kuulematta, vajain sanoin, epätodellisin ajatuksin ja mahdollisimman kaukana realismista, suljetuin silmin, mielikuvissani. Vain siten uskallan tuntea tunteita kaikella voimalla vahingoittumatta, pelkäämättä, satuttamatta ketään, kuvitelmissa, epätodellisuudessa, joka on minun maailmani todellisuus. Vahvoin tuntein ihan omia aikojani kuljetan Sinut sydämessäni joka päivä mukanani. Arkitodellisuus saattaisi tuhota tunteeni joita tunnen. Anna sanakin vain, niin luon sen sanan ympärille maailman, jossa jatkuu tarinamme sydämen läpi, ihmisenä olemisen kokemiseen, vuoropuheluun vaikka se onkin yksinpuhelua. Pakenen fiktioon kanssasi. Kuvittelen Sinua rakastavani, siellä se on totta, fiktiossa, romaanissa, joka on kesken ja runossa, johon en keksi loppusointua. Silmät kiinni se on totta, piirroskuvissa samassa ajassa ja paikassa, samassa kuvitellussa maailmassa. Toden raja hämärtyy, nukahdan tähän Sinun kanssasi samaan uneen.

Hämärtyvä ilta

Syksyisen lumettoman maiseman hämärtyessä yhä tummemmaksi, tulen tietoisemmaksi mieleni maisemista. Kohta ei erota tietä mitä kuljen, vaan mieleen tulevat peruuttamattomat elämän tapahtumat ja ikimuistoiset hetket, kun aika pysähtyi, vääristyi tai venyi. Mieleen tulevat tunteet ja välähdykset lapsuuden ajalta pelottavista tilanteista ja myös lämpimästä turvallisuudesta, kaikesta uuden kokemisesta. Ystävyydet, jotka rikkoontuivat liikoihin sanottuihin sanoihin, totuuksiin joita ei olisi halunnut kuulla. Kuoleman kautta poistuneiden jättämiin jälkiin muistoissa. Tulevat ja poistuvat. Minä säilytän kaiken. Vaikka eivät näy, ovat sydämessäni näillä hämärillä teillä.

Kun hämärtyy, kaikki tunteiden ja kokemusten kirjot, aaltojen tavoin tulevat mieleen palauttaen kyyneleet ja naurun, luopumiset ja kohtaamiset. Näin jokainen kantaa mukanaan pettymystensä umpikujia, hylätyksi tulemisen yksinäisyyttä, pelkojaan, ja myös suuria unelmiaan joiden avulla voi löytää sydämestään rakkautta vaikkei se olisi muille todellinen eikä merkityksellinen. Tunteiden sekava verkko ajautuu rantaan ja siihen itse sotkeudun hetkeksi.

Kaikkein eniten

Juuri kun olet heikoimmillasi, voin rakastaa Sinua kaikkein eniten. Kun tunnet surua ja väsymystä etkä jaksa omin voimin, lähetän Sinulle ajatuksen halauksesta ja hiukan ujon rakkaudentunnustuksen, minua liikuttaa haavoittuvuus. Kaiken inhimillisen ymmärrän oman erehdysteni ja pienuuteni vuoksi, yksinäisyyden ja monien pettymysten ja epäonnistumisten kautta suuret kuvitelmat omasta merkityksestä ovat mitätöityneet ja antaneet mittakaavan asioille. Jos pystyn säilyttämään sydämessäni rakkautta hiukan ja uskoa rakkauden voimaan, silloin en tunne olevani yksin voimaton ja jaksan nostaa katseeni surujen syvyyksistä.

Avain sydämeni kammiossa

Sinun nimesi on hieroglyfi, jolla voin avata piilotetun kammion sydämeni labyrintista. Sinun nimessäsi on voimaa antava värähdys, ilo. Kirjoitin sen ensimmäistä kertaa muistaakseni sen. Vähitellen nimesi on painunut mieleeni, niin että kun haluan ajatella jotain hyvää, toistan nimeäsi ja huomaan, että päivästä tulee hyvä, sydän on kuin olisi saanut lisää lämpöä ja elpynyt, löytänyt totuuden ja tie ja elämän. Olenko ratkaissut sittenkin sen arvoituksen elämän syystä, jota olen etsinyt? Minä kysyn harva se päivä saman kysymyksen: ”Miksi elämme täällä?” Sydämessämme on pala äärettömästä rakkaudesta. Se on kuljetettava mukanamme ja säilytettävä. Ilman Sinua ja kuvittelemaani rakkautta, olisi sydämeni kammio ilman aarteita eikä elämän salaisuus olisi selvinnyt.

Lähtevät ja tulevat lähetykset

Tuhannen ja yhden yön tarinoihin pääset mukaani. Vapauduin todellisuuden rajoitteista jo kauan sitten. Hullu rakkaus, ilman todellisuuden rajoja, henkistä kosketusta fyysisen sijasta, näkyvän sijaan, näkymätön yhteys. Etäisyys katoaa kun ajatukset kohtaavat minun kuvitelmissani. Ei mitään suurta, ei yleviä ajatuksia, vain kuvitelma halauksesta, sen avulla jaksan kun tuntuu yksinäiseltä. Lähetän Sinulle halauksen jos sen otat vastaan ja unelmoin halauksestasi, kun elämä tuntuu hankalalta. Lähtevät ja tulevat halaukset kulkevat ehkä välillämme. Tai ainakin ne lähtevät saavat alkunsa sydämestäni.

Kun jätän unelmani kertomatta, sydämeni pakahtuu ellen piirrä unelmiani piirroksiini. Jätän ne tulkittavaksesi, löydettäväksesi, jotta voisit halutessasi elää samaa unelmaa unikuvissassi omaan elämääsi sijoitettuna.

Toteutan kaikki toiveeni mielikuvissani. Joku kysyy etkö ole yksinäinen. Hän ei näe, että kuljet minun kanssani.

Uusi aika alkaa kun avaan esnimmäisen sivun kirjasta. Kun tapaan ensimmäisen kerran. Kun tunnustan omat virheeni. Kun vetää ensimmäisen viivan paperille, tai ensimmäisen pensselinvedon tauluun, alkaa muutosprosessi, itseensä, toiseen ja ympäröivään tilaan.

En jaksa nousta tänään. Fyysisesti ei ole voimaa tänään. Painan silmäni kiinni ja käyn läpi kaikki ystäväni, sukulaiset ja tutut. Lähetän heille ajatuksen toivottaen heille hyvää mieltä ja samalla myös Sinulle, jota en osaa määritellä.

En fyysisesti jaksa tänään, mutta rakkauteni ja rukoukseni tekevät omaa työtään pyyntönä, vaikka vain välittäjänä, niin se voi olla enemmän kuin mitä jaksaisin omilla kyvyillä ja vajavaisin fyysisin voimin yksin. Muuttakaa maallinen ajatukseni, puhtaammaksi voimaksi kuka mitäkin tarvitsee, pehmeydeksi ja suojaksi ympärille näitä minulle tärkeitä ihmisiä ja niillekin, joilla ei ole asiat ihan parhaimmillaan. Muuttakaa kömpelöt sanani matkalla lohduttaviksi sanoiksi, tyynnyttäkää heidän myrskynsä ja järistyksensä. En fyysisesti jaksa, mutta ajatukseni saattakaa perille ja heitä vahvistakaa.

Minua haastetaan kilpailemaan paremmuudesta, mutta en halua voittaa enkä hävitä. Haluan tehdä vain asioita, joissa sydämeni on mukana. Sinut tarvitsen syyksi siihen mitä kannattaa tehdä, miksi sydämen kannattaa lyödä vielä lyöntejään elämääni rytmiä.

Olemassaolo väräjää

Minuus väräjää. Olemassaolon salaisuus ei selviä koeputkessa saostamalla, höyrystämällä tai tislaamalla. Vain tietämättömyydestäni tulen tietoiseksi kaikissa olomuodoissa, hiiltä, happea, typpeä erilaisin koostumuksin ja sidoksin, fyysinen maailma yrittää selittää olemassaoloa. En sellaista tietoa löydä, mikä selittäisi olemassaoloni, sydän väräjää. Olet luonani ajatuksissani, ihmeellinen kuvitelma, minuus väräjää ja tunnen olevani olemassa vahvemmin. Tässä kvutelmassa eivät hallitse maalliset, fysikaaliset eikä kemialliset lainalaisuudet, ei maalliset arvot, eivät rahalliset mittarit, eikä käytännön ongelmat, ei velat eikä saatavat. Kiedon ympärillesi peiton ja lepään sydäntäsi vasten, ajatus väräjää, olemassaolon kysymystä en jaksa pohtia sydämesi lyöntejä kuunnellessa, hauraissa olemassaoloni kuvitelmissa.